Rymy-Eetu

Hyvä kello kauas kuuluu – huono vielä kauemmas.

Heti alkuun pahoittelen, ettei tämä postaus sisällä kuvallista materiaalia, mutta jokainen käyttäköön mielikuvitustaan parhaan kykynsä mukaan. Kuvan puuttuminen johtunee ehkäpä kokemuksesta, jonka saimme ravintolassa asioidessamme ja postaus käsitteleekin tätä puolta.

Kävimme eräänä lauantai-iltana Rymy-Eetussa kokeilemassa heidän näkemystään pippuripihvistä. Henkilökunta ei ollut erityisen palvelualtista jo siitä lukien kun ravintolaan sisään astuimme ja jouduimme itse etsimään kontaktia henkilökuntaan. Etukäteen tehty pöytävaraus oli täysin tarpeeton, sillä asiakkaita oli yhteensä alle 20 mielestäni parhaaseen aikaan eli lauantaina klo 19.30 jälkeen. Henkilökunta tokaisi baaritiskin takaa, että voimme asettua parvelle mihin vain vapaaseen pöytään.

Juomatilaus käytiin kysymässä melko pikaisesti sen jälkeen, kun olimme takit saaneet pois päältämme ja asettuneet ruokalistojen kera valitsemaamme pöytään. Kun juomat tuotiin, teimme ruokatilauksen saman tien. Vähäisen asiakasmäärän vuoksi ja muiden pöydällisten syödessä jo pääruoan viimeisiä haarukallisia, saimme ruoat eteemme alle 10 minuutissa tilauksesta. Erikoista oli, että annokset pöytään tuonut baijerilaiseen asuun pukeutunut mies ei sanonut sanaakaan – ehkä olen vanhanaikainen, sillä pidän ”hyvää ruokahalua”-toivotuksen kuuluvan ravintola-alalle.

Pippuripihvi tarjoiltiin valkoisesta neliskulmaisesta lautasesta, mikä oli ihan kivaa vaihtelua totuttuihin pyöreisiin lautasiin. Ateriakokonaisuus piti sisällään pihvin (180g), lohkoperunat, kasviksia ja kermaisen pippurikastikkeen. Asettelu oli jokseenkin karskilla otteella tehty, mutta sopi mielestäni hyvin ravintolan imagoon. Kokonaisuus oli ihan hyvä, muttei mitenkään erityisen mieleenpainuva.

Siitä lähtien kun me olimme saaneet annokset eteemme, ei parvella käynyt kukaan henkilökuntaan kuuluva liki tuntiin kysymässä juomia tai jälkiruokia tai muuten vain kurkkimassa kaiken olevan ok. Parvella kuitenkin ruokaili meidän lisäksi ihmisiä neljässä pöydässä, yhteensä 45 % ravintolan sen hetkisistä asiakkaista. Olisimme olleet valmiita tilaamaan aterian päätteeksi jälkiruokaa, mutta tunnin ”radiohiljaisuus” henkilökunnan puolelta ei inspiroinut antamaan ravintolan tuottoon lisää euroja. Ehdimme siinä odotellessa suunnitella mihin siirrymme jälkiruoalle. Tunnin kuluttua tarjoilija tuli keräämään lautasia, puimme takit yllemme ja suuntasimme maksamaan laskumme baaritiskin kautta siinä pelossa, että laskua saisi odotella toisen tunnin.

Kokonaisarvosana (0-5) ½ erittäin huonon asiakaspalvelun vuoksi sekä laatuunsa nähden hintataso on aivan liian korkea. Pippuripihvi oli ihan maukas, kypsyys oikeanlainen, muttei mitenkään yllätyksellinen kokemus.

Pippuripihvi 29 €/hlö ja talon punaviini (16 cl) n. 8,5 euroa.

Rymy-Eetu – Erottajankatu 15-17 / www

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s