Brunssi: Fanny

Kesäisenä lauantaina suuntasimme iloisin mielin mieheni kanssa Siltaseen (Hämeentie 13 B, HKI) ja tavoitteenamme oli nauttia brunssia terassilla. Olimme katsoneet etukäteen Siltasen nettisivuilta, että brunssia tarjoillaan klo 10-16 – aika oli aivan oikea, mutta jykevä rautainen portti täynnä värikkäitä julisteita pysäytti matkamme. Olivat kuulemma unohtaneet päivittää nettisivunsa eikä brunssia tarjoiltu juuri kyseisenä lauantaina – no kiva kiitos hej då.

Päivä oli upea eikä sitä ollut syytä hukata ja brunssille piti päästä. Ratikkamatkalla keskustaan oli aikaa miettiä kuumeisesti mikä paikka olisi enää avoinna klo 14 jälkeen. Mieleeni juolahti jatkaa matkaa aina Bulevardille saakka ja tarkistaa Fannyn aukioloaika. ”Brunssia tarjoillaan klo 15 saakka” ilahdutti kovasti. Terassilta emme paikkoja saaneet, mutta lämpimänä päivänä myös ilmastoitu sisätila kelpasi oikein mainiosti.

Fanny sijaitsee Bulevardilla, aivan Sinebrychoffinpuiston laidalla. Fanny on siisti, viihtyisä ja valoisa ravintola, jossa voi nauttia lounasta, brunssia, kahvia tai vaikka kuoharia. Itse asiaan eli brunssiin. Tarjolla oli viher-, pasta-, peruna- ja raastesalaattia, kasvispiirakkaa, leikkeleitä, juustosiivuja, pekonia, munakokkelia, bratwurstia, sulhaspiirakoita, croissantteja ja muita leipiä levitteineen.

Maustamaton jugurtti, myslit, hedelmäsalaatti toivat ateriointiin raikkautta, mutta ennen kaikkea jälkiruoaksi kahvin kera oli tarjolla Nutellaa. No olihan jälkiruokana myös suklaakeksejä, suklaabrownieta, mutta Nutellaa (!!) – tätä ihanaa hasselpähkinälevitettä laitoin reilusti tuoreen croissantin väliin. Mieheni kehui myös suklaabrownieta hyväksi, mutta en siinä vaiheessa enää jaksanut syödä palaakaan lisää.

Kokonaisarvosana (0-5) 4- eli hyvä, mutta valikoima voisi olla monipuolisempi. En tiedä olisiko aiemmin ollutkin enemmän vaihtoehtoja, kun saavuimme brunssille vasta viimeisen tunnin aikana. Fannyssa on kiva rento fiilis ja ihanan valoisa sisätila. Lämpimällä säällä Fannyn terassi näyttää erityisen houkuttelevalta ja siksipä myös täydeltä. Erityistä plussaa annan siitä, että jälkiruokapöydässä oli suklaata, kun useimmat brunssit tarjoavat erilaisia kuivahkoja marjapiirakoita. Voin suositella myös Fannyn lounaita, jos niille nurkille arkisin sattuu.

Bulevardi 40, 00120 Helsinki / www
Brunssi 16 € lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10.30-15
Kuohuviini +4 €

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s