Mansikkainen vuohenjuustosalaatti

Kesä ja kärpäset -aika on pian ohi, mutta sitä ennen pitää nauttia tuoreista mansikoista kaikissa muodoissa: lohkoina, siivuina ja kokonaisina – pääasia, että ne ovat tuoreita. Tällä kertaa lisäilin mansikoita salaattiin, vaikka yleensä hieman vieroksun hedelmien tai marjojen sekoittamista ruokiin. Lopputulos oli kuitenkin maukas ja kaunis.

Ainekset:

  • mansikoita
  • salaattia tai salaattisekoitusta
  • kurkkua
  • cashew-pähkinöitä
  • punasipulia
  • vuohenjuustoa
  • paahtoleipää
  • oliiviöljyä
  • balsamicoa
  • (hunajaa)

Laita vaikka edellisenä päivänä siivuiksi leikatut punasipulit marinoitumaan. Marinadi valmistetaan oliiviöljystä ja balsamicosta – molempia saa olla reilusti, sillä niistä saadaan salaattiin samalla kastike. Halutessasi voit lisätä myös hieman juoksevaa hunajaa. Marinointi taittaa mukavasti sipulin hapokkuutta ja siten sopii mielestäni paremmin raakana nautittavaksi.

Leikkaa salaatit pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon punasipulit marinadin kera. Lisää kuutioidut kurkut sekoitukseen.

Leikkaa paahtoleipä muottia tai lasia apuna käyttäen suunnilleen samankokoiseksi kuin vuohenjuustorenkaan halkaisija on. Leikkaa vuohenjuustosta 1½ – 2 cm siivu paahtoleivän päälle ja laita uuniin (200 c°) noin 10 minuutiksi tai kunnes juusto on hieman sulanut eikä leipä ole palanut reunoiltansa.

Kokoa lautaselle salaattia, cashew-pähkinöitä, halkaistuja mansikoita ja kruunuksi vuohenjuustopaahtoleipä.

Namskis – sopii lounaaksi, alkupalaksi tai vaikka illanistujaisiin nautittavaksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s