Koto

Koto on 26 vuotta Helsingissä ollut japanilainen ravintola. Olen joskus kuullut sanottavan, että Kotossa kannattaa syödä ’oikeaa’ japanilaista ruokaa ja nauttia sushit muualla. Ei siten, että siellä susheissa olisi mitään vikaa, vaan lähinnä siksi että monet mieltävät japanilaisen ruuan ”vain” sushiksi eli muitakin ruokia kannattaa kokeilla ja nimenomaan Kotossa.

Pöytävarauksen saimme neljälle vielä samana päivänä (la), mutta kaikki pöydät olivatkin täynnä kun paikalle saavuimme. Meidät vastaanotettiin oikein ystävällisesti heti saavuttuamme ja pöytään ohjaus tapahtui päällysvaatteiden naulakkoon jättämisen jälkeen. Koton sisustus on rauhallinen, jopa minimalistinen ja kaikkiaan oikein siisti ravintola – ensivaikutelma oli siis hyvin miellyttävä.

Päädyimme ottamaan 4 ruokalajin menut, joihin pääruoan sai valita listalta ja muut osiot olivat vakiot. En muista tarkalleen mitä kukin tilasi pääruoaksi (ainakin jotain mereneläviä ja possua), mutta kaikkien mielestä hyvää oli. Itse otin broileria inkiväärillä, jota voisin koska tahansa syödä uudelleen.

Alkupalaksi mausteista lohta liemessä – oli todella maukasta ja mehukasta, mutta ehkä hieman liikaa kalaa ilman mitään lisukkeita. Mies napsikin oman annoksensa lisäksi myös minun annoksesta puolet.

Misokeiton liemi oli yksi parhaista jota olen maistanut, vaikkakaan tofun merkitystä ravintoketjussa en edelleenkään ymmärrä; se ei maistu miltään ja koostumus on kuin huonosti tehtyä vetistä hyytelöä. Tiedän kyllä soijan hyvistä puolista ja käytänkin sitä paljon muussa muodossa, mutta tofu…njäh. Onneksi mieltymyksiä on niin monta kuin maistelijaakin. Liemi oli kuitenkin hyvää!

Kollaasi tilatuista pääruoista – eikö olekin herkullisen näköistä!!

Sitten vuorossa jälkiruoka. Blogia lukeneet ovat jo mahdollisesti havainneet minun pitävän erityisesti jälkkäreistä ja kaikesta muustakin makeasta. Tähänkin jälkiruokaan lähdin mukaan innolla ja suurella tunteella: jäätelöä vihreästä teestä. En ole koskaan jälkiruokakuppiin ”sylkenyt”, mutta rehellisesti sanottuna tällä kertaa se oli melko lähellä. En osaa sanoin kuvailla miltä se maistui enkä taatusti ensimmäisellä lusikallisella vielä luovuttanut. Yritin tahdonvoimalla totutella tähän uuteen makuun, mutta kaiken syöminen olisi ollut ihan liikaa vaadittu ensimmäisellä kerralla. Seurueen miehet kyllä popsivat jäätelökipot tyhjiksi, mutta ehkä se sisälsi ripauksen machoilua – jos tiedät mitä tarkoitan. Jälkeenpäin ajattelin, että jos seassa olisi ollut suklaahippuja, niin olisiko se parantanut makua… ehkä ei ja suklaa olisi ollut pilalla.

Kokonaisarvosana (0-5) 4+: Ruoka maukasta, annosten hinta-laatusuhde kohdillaan, siisti-kiva ravintola, ystävällinen henkilökunta enkä edes rokota jälkkäristä, koska se olen (ehkä) vain minä joka ei pitänyt tästä totaalisen uudesta yhdistelmästä. Pikemminkin plussaa siitä, että kaltaiseni jälkiruokakonkari osattiin vielä yllättää jollain täysin uudella elämyksellä. Ehdottomasti menisin Kotoon uudelleen, mutta kokeilisin jotain toista jälkiruokaa ;)

Ravintola Koto – Lönnrotinkatu 22, 00120 Helsinki / www

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkeleiden alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s