Valaisin keittiöön

Valaisinpohdinta jatkuu. Tiedättekö sen tunteen, kun pohdit-jahkailet-suunnittelet jotakin ja yhtäkkiä näet sen toistuvan ympärilläsi ’joka paikassa’. Toisin sanoen kiinnität vain huomiota uudella tavalla tiettyihin asioihin, joista sillä hetkellä olet kiinnostunut. No minä tiedän. Näin nimittäin kävi itselleni aiemman valaisin -postauksen jälkeen.

Hylkäsin ensireaktiona ajatuksen Secto-valaisimesta, koska epäilin sen olevan mittasuhteiltaan liian suuri pienehkön ruokapöydän kanssa. Parin päivän aikana olen (osittain aivan sattumalta) nähnyt valaisimen muutamassa paikassa livenä ja päädyin tutkimaan asiaa vielä nettiin. Alla oleva kuva oli viimeinen pisara ja todisti luuloni vääräksi. Valaisin näyttää todella hyvältä myös pienemmän pöydän yllä, jollainen keittiöömme on tulossa. Pöytämme on valkoinen ja samaten tuolit tulevat olemaan valkoiset. Matto on mustavalkoinen. Nyt on todella tärkeä valinta edessä: musta vai valkoinen Secto. Onko mielipiteitä?

Secto_1(kuva)

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.
Mainokset

2 thoughts on “Valaisin keittiöön

    • White and Sweet sanoo:

      ’Pölyä’, mitä se on – ei tietenkään ole ;) Mä ehkä kuitenkin kallistun mustaan… laitan tänään tai huomenna kuvakollaasin mitä muuta keittiöön olisi tulossa ja se selittänee valintani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s