Loppukesän parveke

Vielä ehtii kurkistamaan parvekkeelle, jossa on kesällä ollut harmaata, valkoista ja no sitä harmaata. Kuten kaikissa muissakin huoneissa, myös parvekkeella on ripaus puuta vanhan puulaatikon muodossa. Kuva otettu hieman pilvisenä päivänä ja ehkä siksi kontrastit väreissä eivät ole kovin suuria. Parveke on melko pieni ja ei mitenkään erityisen monipuolinen sisustuskohde mallinsa/muotonsa vuoksi: pituutta on noin 4 metriä, mutta syvyyttä vain noin 1,5 m. Silti pidän parvekkeestamme kovin paljon ja saapahan käyttää luovuutta, kun tila on hyvin rajallinen.

Parvekkeen pienellä pöydällä on aiemmin tuunatut kynttiläpurkit, joissa on dymolla tehdyt tekstit. Tykkään niistä edelleen ja siis tosiaan niitä on nykyään kaksi.

Tuo pieni havupuu (mitä lie lajia) on sinnitellyt kesät talvet. Sain sen äidiltäni enkä ole ihan varma kasvin iästä. Tykkään siitä kovasti ja syksyä ajatellen havuja jossain muodossa tulee varmasti lisää sekä kanervat viehättävät helppohoitoisuuden vuoksi.

Parveke

Seuraavaksi parvekkeen osalta tulee uusia kuvia syksyisellä teemalla, pienellä järjestyksen vaihdolla ja uusilla kasveilla. Näin syksyllä voi iloita myös pienistä ulkovaloista/valonauhoista, joista sitten myöhemmin lisää :)

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s