Tomaatti-oliivi-focaccia

Elämäni ensimmäisen kerran kokeilin valmistaa focaccia -leipää. Resepti löytyi netistä, Sara La Fountainin blogista [klik]. Leivän tekeminen oli helppoa ja täytteet kyllä valitsin oman mielen mukaan enkä suoraan ohjeesta. Ja koska tein leivän vuokaan, oli paistoaika myös pidempi kuin ohjeessa. Näin minä sen tein :)

Focaccia2

Focaccia -ohje

1 pss kuivahiivaa
4 dl vettä
8 ½ dl vehnäjauhoja
½ – 1 rkl sokeria
1-2 tl merisuolaa
½ dl oliiviöljyä

Paprikatäytteisiä oliiveja
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Tuoretta rosmariinia
Sormisuolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää veteen noin 2 dl koko jauhoseoksen määrästä. Peitä seos liinalla ja anna levätä noin 15 minuuttia. Sekoita joukkoon loput jauhoseoksesta, oliiviöljy ja vaivaa taikinaa käsin 5 minuuttia. Voitele lasivuoka oliiviöljyllä kevyesti ja kumoa taikina vuokaan. Painele sormella paloiteltuja oliiveja ja tomaatteja syvälle taikinaan. Pullasudilla voi leivän pinnan vielä voidella oliiviöljyllä. Lisää pinnalle sormisuolaa ja rosmariinia. Paista 220 asteessa noin 30 minuuttia (tämä siis riippuu siitä kuinka paksu leivästä tulee).

Tarjoile tuoreena sellaisenaan salaatin tai keiton lisukkeena tai jäähtyneen leivän kanssa sopii loistavasti oliiviöljy, balsamico ja hyppysellisellä suolaa.

Focaccia1

WAS_bloglovin_transparency

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s