Hay vs. Kodin1

Viikonloppuna oli pitkästä aikaa mahdollisuus pyöriä muutaman tunnin ajan sisustuskaupoissa. Kaikkea kivaa oli silmille katsottavaa ja sormille hypisteltävää. Pyrin tällä hetkellä ostamaan vain välttämättömyyksiä [ihan kuin ne eivät aina olisikin], koska yritän pitää sisäistä sisustushamsteriani hieman kurissa säilytystilan rajallisuuden vuoksi. Olen periaatteessa päättänyt, että jos joku asia/esine/tuote kaipaa päivitystä tai vain värin vaihtoa huvin vuoksi, niin ensin myyn vastaavan vanhan tuotteen alta pois ja sitten annan itselleni luvan tehdä hankinnan. Tässä ajassa on [joskus] ehtinyt mieli jo muuttua, enää en hankintaa edes haluaisi tai sitten jos edelleen sen haluan, niin sen täytyy sitten olla tosi hyvä ja tarpeellinen. Naisen logiikka on hyvä juttu – eikö? ;)

Kuitenkin… Shoppaillessa törmää aina välillä ”Pihistä/panosta” -postauksen arvoisiin tavaroihin. Ehkä tämä on monelle muulle jo tuttu kombinaatio, mutta näin Kodin1:ssä/Anttilassa uusia sisustustyynyjä ja en voinut olla luomatta mielikuvaa HAYn vastaaviin tyynyihin. Näetkö sinä yhdenmukaisuuden ja minkä ostaisit kevättäsi sulostuttamaan omalle sohvallesi – pihistätkö vai panostatko?

Dots_tyynyt

Muita kirjoittamiani Pihistä – Panosta postauksia voit lukea tämän linkin takaa [klik] >

Voit seurata blogin päivityksiä Bloglovin’in ja Blogilistan kautta ja muita kuulumisia Instagramin kautta – tervetuloa! :)

Tekstin tai artikkelin alla näkyvät mainokset ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Granit vs. Kodin1

Pihistä tai panosta -sarjalla mennään taas. Tällä kertaa mitään suuren suurta hintaeroa tuotteilla ei ole, mutta yhdennäköisyys sitäkin suurempi – liekö samasta tehtaasta :) Jopa tuo pidikkeen pyöristetty muoto on identtinen.

Anno1

Kyseessä on harja ja rikkalapio-setti. Granitissa pyörähtäessä tämän huomasin ja mieleen tuli, että samanlaisen setin olen nähnyt kyllä muuallakin. Kodin1:sen nettisivuilta se sitten löytyi, Anno-sarjasta. Yhdennäköisyys suuri, hintaeroa pari kymppiä. Tuo Annon harjasetti on tarjouksessa vielä tänään 20,- (norm. 29,95€).

Anno_Granit

Voit seurata blogin päivityksiä myös Bloglovin’in ja Blogilistan kautta – tervetuloa! :)

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.