Viikonloppuna oli pitkästä aikaa mahdollisuus pyöriä muutaman tunnin ajan sisustuskaupoissa. Kaikkea kivaa oli silmille katsottavaa ja sormille hypisteltävää. Pyrin tällä hetkellä ostamaan vain välttämättömyyksiä [ihan kuin ne eivät aina olisikin], koska yritän pitää sisäistä sisustushamsteriani hieman kurissa säilytystilan rajallisuuden vuoksi. Olen periaatteessa päättänyt, että jos joku asia/esine/tuote kaipaa päivitystä tai vain värin vaihtoa huvin vuoksi, niin ensin myyn vastaavan vanhan tuotteen alta pois ja sitten annan itselleni luvan tehdä hankinnan. Tässä ajassa on [joskus] ehtinyt mieli jo muuttua, enää en hankintaa edes haluaisi tai sitten jos edelleen sen haluan, niin sen täytyy sitten olla tosi hyvä ja tarpeellinen. Naisen logiikka on hyvä juttu – eikö? ;)
Kuitenkin… Shoppaillessa törmää aina välillä ”Pihistä/panosta” -postauksen arvoisiin tavaroihin. Ehkä tämä on monelle muulle jo tuttu kombinaatio, mutta näin Kodin1:ssä/Anttilassa uusia sisustustyynyjä ja en voinut olla luomatta mielikuvaa HAYn vastaaviin tyynyihin. Näetkö sinä yhdenmukaisuuden ja minkä ostaisit kevättäsi sulostuttamaan omalle sohvallesi – pihistätkö vai panostatko?
Muita kirjoittamiani Pihistä – Panosta postauksia voit lukea tämän linkin takaa [klik] >
Voit seurata blogin päivityksiä Bloglovin’in ja Blogilistan kautta ja muita kuulumisia Instagramin kautta – tervetuloa! :)
Tekstin tai artikkelin alla näkyvät mainokset ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.