Tämä mehevän mudcaken ohje on suoraan kaapattu (kaikenlaisia muitakin ihania reseptejä sisältävästä) Meanwhile in Longfield… -blogista.
Kakun valmistuksessa vaikein osuus lienee keltuaisten ja valkuaisten erottelu ja kakku kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi, joten kutsun tätä ”emäntäystävälliseksi” leivonnaiseksi. Kakku kohosi mukavasti uunissa, mutta jäähtyessään lässähti ja teki ikään kuin kerrokset [tai lähinnä makkarat :)]. En osaa sanoa menikö kakun valmistuksessa tuolta osin jotain pieleen, mutta kaikki hyvin, koska maku oli superhyvä eikä se nyt ihan pannukakuksikaan mennyt.
Kakun valmistamiseen tarvitset:
200 g tummaa suklaata (suklaapitoisuus yli 70%)
120 g voita
5 kpl valkuaista
5 kpl keltuaista
1½ dl sokeria
3,5 dl Bonne Premium persikkasosetta
Lisäksi koristeluun tuoreita marjoja ja tomusokeria sekä kermavaahtoa.
1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat kevyesti.
2. Paloittele suklaa ja sulata se voin kanssa vesihauteessa.
3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi toisessa kulhossa. Sekoita persikkasose keltuais-sokeri-seokseen. Lisää joukkoon jäähtynyt suklaa-voiseos. Nostele joukkoon varovasti valkuaisvaahto.
4. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista noin 30 minuuttia uunin keskitasolla. Kakun kuuluu jäädä keskeltä hyllyväksi ja reunoilta lähes kypsäksi.
5. Kakun voi siirtää jäähdyttyään jääkaappiin odottelemaan tarjoilua.
Koristele haluamallasi tavalla ja nauti… :)
Voit seurata blogin päivityksiä myös Bloglovin’in ja Blogilistan kautta – TERVETULOA! :)
Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.