Viime keväänä sisustuksen piristysvärikartalla olivat koralli, keltainen ja minttu, joten aika pohtia mitä tänä vuonna.
En olisi kuitenkaan vielä viime vuonna uskonut, että kirjoitan joskus näin, mutta olisiko sininen tämän kevään sisustusväri? Ai miksikö en olisi uskonut. Aika monilla (itseni mukaan lukien) sininen on kammoksutuin väri sisustuksessa, liekö syynä se, että sininen on ollut suomalaisten suosikkiväri varmaan jo vuosikymmeniä eli vastustus pohjautuu ylitarjontaan ja jonkinlaiseen ähkyyn. On se vain pitänyt pintansa, vaikka blogeissa tai sisustuslehdissä se ei olekaan erityisen paljon ollut pinnalla vuosiin. Kukapa ei muistaisi, että lapsuudessa 80-90 -luvuilla sinistä oli mm. tapeteissa, verhoissa, astioissa. Sinisessähän ei ole mitään vikaa ja tykkään vaatetuksessa tummansinisestä (navy blue) oikeinkin paljon. Kodin sisustukseen en vain ole sitä koskaan hyväksynyt oikeastaan missään muodossa.
Jotta ajatusta pääsisi hieman mutustelemaan tarkemmin, niin poimin internetin syövereistä sinisiä tuotteita, jotka voisin mahdollisesti kotiini kantaa. Onneksi omassa kodista valkoista löytyy sinisen tueksi sen verran paljon, että ilme pysyisi raikkaana – ehkä kuitenkin vähän liian isänmaallisena pelkän tuon väriyhdistelmän voimin ;)
Näitä ja muita ihania yksityiskohtia voisi lisätä omaan sisustukseen helpolla, ja niistä pääsee myös yhtä nopeasti eroon, mikäli kyllästyminen tulee ennen kevätaurinkoa.
Tässä vielä muutama inspiskuva sisustuksista, joissa sinistä löytyy mielestäni hyvällä maulla lisättynä. Miten on – iskeekö sininen tänä vuonna sinun sisustussilmääsi?
No jos sininen ei ole sun juttu tänä(kään) vuonna, niin kurkkaa:
– Pirteä Koralli
– Kirpeä Keltainen
– Raikas Minttu
Voit seurata blogin päivityksiä Bloglovin’in ja Blogilistan kautta ja muita kuulumisia Instagramin kautta – tervetuloa! :)