Tallinnan ”Granit”

Granit, tuo ruotsalaisten sisustusparatiisi (Ikean lisäksi, tietysti) meille suomalaisille, jotka pidämme rouheasta industrialhenkisestä sisustuksesta. Granitista löytyy kaikkea pientä kivaa ainakin keittiöön, kotitoimistoon, säilytykseen, parvekkeelle/pihalle ja kylppäriin. Granitin kohdalla mieltäni vaivaa kuitenkin hinta. Liian korkea hinta monenkin tuotteen kohdalla, koska tiedän halvemmallakin saavani vastaavia tuotteita muualta – ei niin, ettenkö olisi sinne rahojani silti toisinaan kantanut :)

Homeart_0

Pakko tähän halvempaan linjaan vetää mukaan eteläinen naapurimme ja Tallinna. Tallinnan uusimpiin ja kasvaviin trendialueisiin kuuluu Telliskivi, jota voisi kutsua jopa Tallinnan Punavuoreksi siksi, että siellä on pieniä trendikkäitä sisustuskauppoja, kahviloita ja ravintoloita – kaikin puolin vähän boheemimpaa meininkiä teollisuushalleineen.

Homeart_1

 

Tallinnan ”Granitiksi” nimeäisin Telliskiven alueelta HomeArt:n, josta kuvia tässä postauksessa. Kannattaa ehdottomasti käydä, mikäli tuo Granitin tyylisuuntaus miellyttää. Hinnat ovat HomeArtissa noin puolet tai 3/4 edullisemmat, riippuen tuotteista toki ja valikoima on taas vähän uudenlaista.

Homeart_2

Homeart_3

Ja kun oikein innostuu shoppailemaan, niin kannattaa muistaa tuo ”Less is More” – kaikkea kaunista ja kivaa ei ole pakko kantaa kotiin :)

Myymälässä on myös pieni kahvila, joten kaiken ihanuuden keskellä voi jalkoja ja silmiä lepuuttaa tuoreen kahvikupposen ääressä.

HomeArt (www) || HomeArt (Facebook)

Mainokset

Tuttavallinen Rodos

Mietin pitkään mikä sana kuvaa Rodosta parhaiten ja päädyin ’tuttavalliseen’. Tuttavallinen siksi, että oleilu siellä on kovin helppoa – etenkin suomalaiselle: ruoka on maistuvaa, ravintoloissa ruokalistat ovat pääsääntöisesti suomeksi ja kaduilla paikalliset huutelevat suomeksi ohikulkeville. Se, että onko sellainen kivaa, voidaan olla montaa mieltä.

Aika paljon reissuja tehneenä ja muutakin Kreikkaa nähneenä, oli hieman ennakkoasenteita kyseistä lomakohdetta kohtaan juurikin noista samoista syistä, joita alkuunsa mainitsin tuttavallisuuden pohjaksi. Sanotaanko näin, että Rodoksen parhaita puolia oli ”aivot narikkaan” -lomailu, hyvä ruoka, ihana lämmin sää, kirkas merivesi ja mahdollisuus käydä Turkin puolella Marmariksessa. Varmaankin erittäin hyvä lomakohde lapsiperheille, mutta meille lapsettomana parina voipi olla, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta tällä saarella. Kreikasta kyllä muuten pidetään kovasti ja usein se onkin varma valinta, jos ei tiedä mihinpäin suuntaisi ja matkat usein myös edullisia.

Rodos_grid

Hintataso: Rodoksen kaupungissa (keskustassa) syö huomattavasti edullisemmin kuin vanhassa kaupungissa – ei sinänsä yllätä, sama toistuu muuallakin, mutta täällä erityisen vahvasti. Kengät edullisia ja muutamat päätyivät omaankin matkalaukkuun ;) Marmariksessa kannattaa ehdottomasti käydä, sillä siellä tekee monia ostoksia paljon edullisemmin kuin Rodoksella (laivamatka maksaa 40e meno-paluu yhdeltä hengeltä).

Jep, tässä tällä kertaa matkailupostaukset: Nizza, Nizzan ruoka, Monaco ja Cannes. Palaillaan normaaliin arkeen ja postaukset sen mukaisia :)

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Hulppeat Monaco ja Cannes

Nizzan matkalla ”must” -jutut ovat käydä Monacossa ja Cannesissa. Varsinaiset shoppailijan unelmat. Molempiin pääsee kätevästi junalla. Lippu (meno-paluu) Monacoon maksoi yhdeltä hengeltä hieman alle 7 euroa ja Cannesiin noin 10 euroa. Molemmat kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

Monaco

Tietenkin Monacossa tuli käytyä sen päänähtävyydessä (jos Casinoa ei lasketa) Grimaldien suvun linnassa, joka on yhä Monacon ruhtinaiden käytössä. Linnan pihapiirissä saa kerran päivässä seurattua vahdinvaihtoa, joka on toki turistina ihan viihdyttävä tapahtuma. Linnaan pääsee myös sisään pääsymaksua vastaan katsomaan yhtä siipeä ja sen loistokkaita huoneita – tietenkin se piti kokea. Harmi vain, ettei kuvia saanut siellä ottaa :( Linna sijaitsee korkealla merenpinnan yläpuolella ja heikkokuntoisten kannattaa mennä sinne vaikkapa bussilla. Näin suht nuorella ja ihan ok kunnolla varustetutkin joutuivat pysähtymään välillä ja ottamaan hiukan happea lähes 40 asteen paahtavassa helteessä. Kiipeäminen kuitenkin kannatti. Kukkulalta on linnan lisäksi myös mahtavat näkymät eripuolille Monacoa. Parhaat ja kauneimmat näkymät eivät mielestäni olleet pääsataman ja ns. kaupungin suuntaan, vaan ”vuorelle päin”. Ihania ”pieniä” veneitä, kauniita taloja, joiden katolla puutarhoja ja uima-altaita. Kelpaisi kyllä ainakin mulle :)

Entäpä se kuuluisa Casino. Tallessa on. Avautuu vasta klo 14 iltapäivällä. Edustalla pörrää jos jonkinlaista öky-luxusautoa ja turisteja kuvaamassa niitä sitäkin enemmän. Enemmän se Casinon edusta taitaa olla näyttäytymistä varten niille silmäätekeville henkilöille, joita sellainen edes kiinnostaa ja ehkäpä niille wannabe-tyypeille, jotka vuokra-autolla tulevat paikalle pröystäilemään. Ei, emme kuulu tuohon jälkimmäiseenkään joukkoon :) Merkkiliikkeitä löytyy tältä puolelta Monacoa ja Casinon ympäriltä vaikka millä mitalla. Täällä kyllä saisi mukavasti päivänsä vietettyä, mikäli lompakko olisi hyvin paksu ja rahavarat ehtymättömät. Eipä meillä ’kuolevaisilla’ ole muuta kuin mahdollisuus kuolata :D

Monaco_grid

Cannes

Parhaat ostokset itse tein Cannesissa, jossa liikkeitä on vaikka muille jakaa aina edullisista luxusbrändeihin asti. Vink, vink jos olet Vichy -kosmetiikan käyttäjä, on tuotteet Cannesissa noin puolet Suomen hinnoista. Ostin varastot täyteen valikoituja luottotuotteita.

Kuten Monacossa, myös Cannesissa on upeat maisemat ja kaunis kaupunki rantabulevardineen – siinä on vaikea tehdä eroa näiden kahden välillä. Eron voi kuitenkin tehdä Cannesin kahvilatarjonnan hyväksi, joka oli ihan mahtava ja minä voisin vaikka elää viikon pelkillä macaronseilla, joita Ranskasta saa suolaisena ja makeana melkein missä maussa tahansa (ehdoton suosikki, joskaan ei mitenkään exoottinen eli Nutella!!).

Jos Monacon the jutut olivat ruhtinaiden linna ja Casino, niin Cannesissa se toki on elokuvajuhlien (linkki virallisille sivuille) pitopaikka. Hieno rakennus upealla paikalla meren rannalla. Kohti rakennusta menee kävelykatuja, joissa on julkkisten kädenjälkiä valettuna. Alla olevissa kuvissa on yksi esimerkki, johon kätensä on upottanut näyttelijä Michael Douglas.

Cannes_grid

Upeita paikkoja sekä Cannes että Monaco, tavallaan samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia – vaikea selittää. Silti pidimme eniten Nizzasta, mutta Cannesia ja Monacoa ei kannata missään tapauksessa jättää välistä!

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Nizzan ruoka

Pieni varoituksen sana: luvassa isohko kollaasi kuvia ruuasta eli ei suostella nälkäisille :)

Nizzassa ruoka on hyvää ja turisteille sitä tarjoilee lukemattomat ravintolat. Ruoka on todellakin maistunut ja siitä muistuttavat edelleen hiukan ahdistavat farkut eli syytä on singahtaa kuntosalin puolelle, etteivät kilot ota pysyvästi jäädäkseen. Nizzassa tuli otettua melkoinen hiilariähky, kun en erityisemmin ole kalan tai äyriäisten ystävä, joita sieltä olisi paljon saanut. Keskityin siis mm. ihaniin lämpimiin leipiin, pastaan, pizzaan, risottoihin ja kaikenlaisiin makeisiin herkkuihin – nam.

Kahvilat ovat myös aivan ihania ja niitä on runsaasti katujen kulmissa. Kahvilat leipovat pääasiassa itse, joten aina saa tuoreita tuotteita. Ne eivät myöskään ole hinnalla pilattuja eli aivan hyvin voi käydä joka aamu aamiaisella miellyttävässä kahvilassa ihan hyvällä mielellä myös kukkaronsa puolesta. Kahvilassa kahvi, tuoremehu, suolainen piirakka ja joku makea leivonnainen maksoivat yhteensä noin 7 euroa. Ei huono, kun sillä hinnalla saa juuri ja juuri Helsingistä pelkät juomat.

Nizza_food

Ravintolat ja ruoka Nizzassa:

+ Monipuolisia ruokavaihtoehtoja, mikäli itse on kaikkiruokainen.
+ Vanhassa kaupungissa oli mielestämme parhaat ruokapaikat.
+ Useimmat ravintolat tarjoavat valmiiksi koottuja menuita edulliseen hintaan.
+ Törmättiin hassuun ilmiöön, että alkupalat olivat usein suhteettoman suuria pääruokaan nähden. Nälkä ei koskaan jäänyt ja jälkiruoka jäi välistä sitäkin useammin, kun ei vaan jaksanut.
+ Asiakaspalvelu ravintoloissa ystävällistä, mutta melko kiireisen oloista kun kaupunki on täynnä turisteja. Hyvin ymmärrettävää siis.
+ Tunnelmallisia ravintoloita ja bistroja vanhan kaupungin kujat täynnä – kannattaa kurkata pienimmätkin.

Nizzan hintataso: Ravintolassa kahdelta hengeltä illallinen viinin ja kivennäisveden kanssa +/- 50€. Tuossa se aikalailla pysyi söi missä tahansa. Edullisempaa Suomeen nähden sen tekee edullisempi viini.

Ravintolavinkki Nizzan vanhassa kaupungissa: Le Comptoir du Marché. Tämä aivan ihana bistro tarjoili laadusta ruokaa, kauniilla kattauksella ja yksityiskohdilla vieläpä sopuhintaan. Tämä ravintola vaikutti olevan suuressa suosiossa myös paikallisten keskuudessa eli silloinhan sen täytyy olla poikkeuksellisen hyvä, eikö :) Bistroon kannattaa varata pöytä vaikka edellisenä iltana, samalle illalle tuskinpa pöytää nimittäin kesäaikana saa. Suosittelen! Le Comptoir löytyy osoitteesta 8 Rue du Marché.

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Upea Nizza, Ranska

Pientä hiljaisuutta ollut havaittavissa blogin puolella, kun loma päättyi ja maanantaina palasin töihin. Loma oli todella mahtava, jonka aikana sai nähdä ja kokea monenlaista niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Nyt kun arki on iskenyt vasten kasvoja [ei kovin kovaa kuitenkaan], on erityisen mukava palata lomaan kuvien avulla. Luvassa siis pieni kurkkaus muutamaan matkakohteeseen, joissa kävimme kesälomalla: Nizza, Monaco, Cannes, Rodos, Marmaris – kyllä, kyllä paljon tuli ehdittyä :) Suomesta kirjoitinkin lyhyen postauksen ja kyllähän se Suomen luonto on kaunis, mutta erilainen [klik aiempaan kirjoitukseen].

Suomimatkailun jälkeen lensimme Ranskaan, Nizzaan. En kirjoita mitään romaania lomista tai päiväkirjaa mitä tuli nähtyä/tehtyä, mutta kuvakollaasin myötä saa käsityksen millaisesta paikasta kyse ja listaan muutamia matkakohteen hyviä puolia [ja tarvittaessa negatiivisia]. Kommentoikaa ihmeessä jos olette käyneet samoissa kohteissa ja kertokaa mikä jäi itselle mieleen. Tai jos olet menossa, niin kysyä saa tarkennuksia – kerron mielelläni :)

Nizza

Kaiken kaikkiaan Nizza on ihana, todella ihana kaupunki. Me tykästyimme Nizzaan ihan hurjasti ja voisin suositella sitä etenkin pariskunnille ja vaikka häämatkakohteeksi. Ehdottomasti tämän kesän paras matkakohde!

+ Hyvä tunnelma – se kuuluisa ’fiilis’ kohdillaan
+ Mukava sekoitus turismia ja paikallisuutta
+ Hyvää ruokaa ja juomaa
+ Ihania kahviloita, leipomoita ja bistroja
+ Paikalliset ystävällisiä, mutta ei lipeviä turisteillekaan
+ Kaunista, kaunista, kaunista niin luonto, ranta kuin rakennuksetkin
+ Ranskalainen parveke -käsitteenä sai aivan uuden ulottuvuuden = upeita!
+ Sopivasti nähtävää ja koettavaa, rantaelämää unohtamatta
+ Shoppailtavaa löytyy (muutakin kuin turistikrääsää – kuka sitä edes ostaa)
+ Erityisen ihana vanhakaupunki
+ Sisustuskauppoja löytyy :)
– Taksit kalliita, mutta julkisilla pääsee erittäin hyvin kulkemaan eli ei takseja tarvitse käyttää

Hintataso: Ravintoloissa syö hieman edullisemmin kuin Suomessa (esim. pastat / pizzat 8-15 €), mutta juomat reilusti edullisemmat kotimaahan verrattuna (valkoviinipullo 12-20€, iso olut 4€). Shoppailtavaa (vaatteet, kengät, laukut) löytyy hurjasti niin perus ”Zara/H&M”-tyyppisistä ketjuista aina luxus brändeihin asti. Hintataso näissä about kuten Suomessa, mutta valinnanvaraa löytyy paljon enemmän.

Kirjavinkki: Helena Petäistön ’Nizza, Cannes, Biarritz’ on oiva sekoitus historiaa ja vinkkejä shoppailuun ja ravintoloihin. Kävimme parissa kirjassa olevista ravintoloista ja voin allekirjoittaa kirjailijan suositukset.

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Ravintola Dominic, Tallinna

Tallinna osaa yllättää hyvällä ja kohtuullisen hintaisella ruualla. Kokeilimme naisporukalla vanhassa kaupungissa sijaitsevaa Dominic -ravintolaa, joka on saanut Tripadvisorissa hyvät arvosanat laadustaan ja palvelustaan. Päädyimme tähän ravintolaan ihan sattumalta, kun vaeltelimme pitkin katuja ja kujia etsien jotain hieman parempaa ja ei niin perinteistä ruokapaikkaa, josta löytyy kaikille jotain mielekästä syötävää.

Ravintola oli arki-iltapäivänä ihan täynnä, mutta ystävällinen tarjoilija/hovimestari järjesti meille tilaa kabinetista, joka heillä ei ole normaalisti avoinna päivällä. Ravintola on sisustukseltaan hieman ranskalaisromanttinen viinilaatikkojen, koristeellisten kattoparrujen, kynttelikköjen ja huonekalujensa ansiosta. Sopii varmasti myös romanttiselle illalliselle erittäin hyvin ja voin vain kuvitella kuinka tunnelmallinen se onkaan hämärässä valaistuksessa kynttilöiden loisteessa!

Palvelu oli ravintolassa ripeää ja ystävällistä. Annokset melko suuria ja siksipä ei enää millään mahtunut jälkiruokaa massuun alkupalan ja pääruuan jälkeen. Melkeinpä tuli jo täyteen alkusalaatista! Alla on kuvia ruuista ja joista löytyy (alkupaloista) tonnikalaa, parsaa, paahtopaistia ja (pääruuista) vasikanposkea, kanaa ja tryffelikastiketta.

Muuta mainitsemisen arvoista ravintolasta. Hieno ja kokonainen huoneellinen viinejä, varmasti löytyy jokaiselle jotakin monesta eri hintaluokasta. Sikareita niitä kaipaaville näytti myös olevan kaapillisen verran. Upea vessa :) Siellä oli ilo asioida: suuri peili kauniilla ja ylellisillä kehyksillä, kiviseinät, puiset ovet, paksut itämaiset matot, käsipyyhkeet – siis ihan oikeat pienet pyyhkeet kauniisti rullattuina korissa. Asiakaspalvelua ravintolassa saa suomeksi ja englanniksi. Alkupalat 7-9€, pääruuat 14-20 €, jälkkärit 4-8€ ja viinilasilliset (16cl) 5-7,5 €. Varsin kohtuullinen hintataso ollakseen näin tasokas ravintola!

Dominic_tallinn

Kokonaisarvosana (1-5): 4+ ja huomaathan, että tällä kertaa pisteitä laskee ainoastaan se, ettei jaksettu testata jälkiruokia :( Hyvä ja tasokas ravintola keskeisellä paikalla vanhassa kaupungissa. Hintataso on näin suomalaisittain jopa edullinen laatuunsa nähden. Samaa mieltä ovat myös moni muu matkaaja, sillä ravintola on saanut hyvät arvosanat Tripadvisorissa, ja ravintolan ikkunassa on tästä sertifikaatitkin kahdelta eri vuodelta (2011 ja 2013). Erittäin hyvä asiakaspalvelu ja ruoka oikein maistuvaa!! Ensi kerralla jätän alkupalan väliin ja panostan pääruokaan ja jälkiruokaan :)

Restoran Dominic – Vene 10, Tallinn  – www

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Kaunis kotimaa

Usein tulee ihasteltua ulkomailla maisemia ja luonnon erilaisuutta, mutta eipä tarvitse meidänkään hävetä kun turistit täällä käyvät. Meillä on siis loma parhaillaan menossa ja se aloitettiin Suomi-kierroksella. Tässä muutama maisemakuva matkalta ja kuten kuvista näkyy, ei täällä vielä mistään syksystä ole tietoakaan (edes pohjoisemmassa) vaikka enemmistö töihin on palannutkin :)

Kuvat olen ottanut Pohjois-Pohjanmaalta, Kalajoelta sekä läheltä Venäjän rajaa Ruunaan retkeilyalueelta, Neitikoskelta.

Suomi1

Suomi2

Suomi3

Suomi4

Suomi5

Suomi6

Suomi7

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Matkalle mukaan

Voi kuinka paljon Dymosta on ollutkaan iloa, kun kotona monet purkit ovat saaneet nimen kylkeensä. Nyt nimen saivat myös matkalle mukaan lähtevät miniputelot. Vihreä ja oranssi matkakokoiset pullot ovat Ikean valikoimasta. Harmi, että Ikeassa melkein kaikki pientuotteet ovat aina värillisiä (tai kuviollisia) – musta ja valkoinen sopisi mulle oikein hyvin ja dymon tekstitkin näyttäisi niissä vielä paremmilta. No ei auta muuta kuin valikoida hammasharjat näiden värillisten mukaan – turhamaista? no tietty! :)

Purkit

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Päivä Porvoossa

Porvoo on aivan mahtava pieni kaupunki, jossa täytyy vähintään yhden kerran kesässä pyörähtää – mieluiten kaksi tai ehkä kolmekin. Porvoossa on mielestäni montakin hyvää syytä käydä ja suurin yksittäinen syy on sen vanha kaupunki [tietty!]: vesi lähellä, kauniit talot, ihanat sisustuskaupat, herkullisia ruokia tarjoilevat idylliset ravintolat, kauniit sisäpihat ja aina löytyy jotain uutta. Viimeksi mainittu eli uuden löytäminen onkin hassua. Vanha kaupunki on sen verran sokkeloinen, että kannattaa seikkailla myös pääkaduilta poispäin ja voi havaita sisäpihojen ja talojen takaa löytyvän pieniä gallerioita, kahviloita ja kauppoja :)

Porvoo1

Ja todellakin ne talot ovat suuri ihastelun aihe, kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi – tykkään ja mieluusti tuohon penkille istahtaa kahvikupposen kera katselemaan katujen vilinää :)

Porvoo

Porvoon ihanat ravintolat tulikin jo mainittua ja kävimmepä mekin yhdessä paikassa brunssilla. Emme kylläkään vanhassa kaupungissa, mutta ei kaukanakaan – siitä lisää seuraavassa postauksessa. Vinkkinä kylläkin se, että kyseinen ravintola löytyy viime vuoden 50 parasta ravintolaa -listalta :) Onko teillä vinkata hyviä ravintoloita tai brunsseja Porvoosta? Kesää on nimittäin vielä runsaasti jäljellä eli hyvin ehtii käydä kokeilemassa jonkun uudenkin paikan…

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Lux Helsinki 4.-8.1.2013

Lux Helsinki, ”Valo on irti” -tapahtumaa on järjestetty v. 2009 alkaen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna kävelin lähes kaikki kohteet läpi. Sunnuntaisena iltana pakkanen kirvoitteli jossain -10 asteessa ja viimainen tuuli kaupan päälle. Sormet olivat siis aivan jäässä muutamassa sekunnissa, kun yritti kuvia napsia. Harmikseni kotiin jäi oikea kamera ja jouduin tyytymään kännykkäkameran otoksiin, mutta ehkäpä niistäkin käy ilmi tapahtuman idea.

LUX

Yllä on kuvattuna käänteisessä järjestyksessä seuraavia valoteoksia, joista ehdoton oma suosikkini on Stadionin torni:

  • Baana, Kiven muisti
    Mika Haarasen teoksessa valonauha seuraa Baanan ”portin” graniittijärkäleiden muotoja tuoden kivisillan julkisivun pintojen ja graniitti-arkkitehtuurin esille yllättävällä tavalla.
  • Baana, Reveal
    Lontoolainen mediataiteilija ja videoprojisoinnin kansainvälisesti tunnettu osaaja Dan Shorten tuo Baanalle interaktiivisen teoksen, jonka projisoinnit reagoivat yleisöön liikkeen-tunnistusjärjestelmän avulla.
  • Hesperian puisto, Lantern Park
    Useita tekijöitä. Lyhtyjä ovat taide- ja muotoilualan opiskelijoiden ohella tehneet myös alan ammattilaiset. Lantern Park on monivuotiseksi tarkoitettu projekti, joka laajenee vuosi vuodelta entistä runsaammaksi valoiloitteluksi.
  • Oopperan Amfi, Cosmogole
    Philippe Morvan huikea valo- ja ääni-installaatio, jossa pallomainen keskus ja sitä ympäröivät 60 pallomaista ”planeettaa” ja muut yhteensä 1200 valonlähdettä luovat kosmologisen tunnelman, halkaisijaltaan 14-metrisen aurinkokunnan, jossa yleisön mieli saa vapaasti vaeltaa. Teokseen kuuluu myös Shenyan Houn säveltämä äänimaailma.
  • Stadionin torni, Variant Spectrum 2
    By Jukka Huitila. Variant tarkoittaa monimuotoisuutta, Spectrum kirjoa. Stadionin yhteydessä nimi voidaan suomentaa myös Lajien kirjoksi. Teoksen dramaturgia kulkee perusvärien kautta valkoiseen valoon, joka hajoaa lopuksi värikylläiseen spektriin – sateenkaareen, joka on vanha toivon symboli.

Tänään on vielä mahdollisuus käydä katsomassa Lux Helsinki -”näyttely”. Suosittelen myös Kiasman pihalla olevaa Tuliryhmä Etnan Kehrää – ihan hieno tulen ja musiikin yhdistelmä. Näytösajat voipi kurkata netistä.

Kaupunkitapahtuma Lux Helsinki houkuttelee valon perään vuoden pimeimpänä aikana perjantaista tiistaihin 4.–8.1.2013. Kolmentoista valoteoksen vaikuttava ja yllätyksellinen pääreitti johdattelee katsojan Olympiastadionilta Kansallisoopperan amfiteatterin, Hesperian puiston, Kansalaistorin ja Kiasman kautta Baanalle sekä Senaatintorille. Teokset ovat nähtävillä pääsääntöisesti päivittäin klo 16–22. Osaan teoksista voi tutustua koko vuorokauden pimeänä aikana. (Lähde: www.luxhelsinki.fi)

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.