Suklaabanaanikakun hehkutus

Olen jo lähes vuosi sitten täällä blogissa jakanut tämän banaanikakun ohjeen – kurkkaa resepti täältä. Halusin kuitenkin tähän väliin muistuttaa reseptistä, kun tätä itse viime viikonloppuna leivoin (ja otin paremmat kuvat lopputuloksesta). Tämä on vain niin hyvää ja mehevää. Kannattaa siis kokeilla leipoa kakku hieman tummuneista banaaneista, joissa makeus alkaa olla kohdillaan ja samalla vältyt keittiössä pikkukärpäsiltä, kun banaanit eivät ole houkuttimena. Herkullista viikonlopun alkua! :)

Suklaabanaanikakku1

WAS_bloglovin_transparencyWAS_blogilista_transparency

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.
Mainokset

Kevyt sitruunajuustokakku

Tämän kakun resepti on alkujaan Kinuskikissan aarteista, mutta pienillä muokkauksilla olen tehnyt siitä itselle sopivamman. Tämä on siitä yllättävä kakku, ettei ole liian makea, liian raskas eikä tule syötyä liikaa :) Herkullista ja kevyttä.

Sitruunakakku1

Pohja:
200 g kaurakeksejä
1,5 prk omena-banaani-appelsiini Bona -sosetta

Täyte:
6 liivatetta
1 sitruunan kuori
1 sitruunan mehu
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl appelsiinijugurttia
1 prk maitorahkaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 valkuaista

Kiille:
3 liivatetta
2,5 dl appelsiinimehua

Kiilteen teen toisinaan myös 2,5 dl vettä ja hyytelösokeria purkin ohjeen mukaan ja hyytelöön tuoreita mustikoita.

Murskaa keksit ja yhdistä se Bona-soseen kanssa. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun 24 cm vuoan pohjalle (halkaisija 24cm).

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Raasta sitruunan kuori todella hienoksi ja sen purista mehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, jugurtti, rahka, sitruunankuori, sokeri ja vaniljasokeri.

Vaahdota valkuaiset toisessa kulhossa.

Kiehauta sitruunamehu ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita täytteeseen ja lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti sekoittaen. Kaada vuokaan keksipohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa vähintään 3-4 tunnin ajan (annan usein olla yön yli).

Laita kiillettä varten liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta n. ½ dl appelsiinimehusta ja sulata liivatteet siihen. Yhdistä sitten muun mehun kanssa. Jos mehun pintaan meinaa muodostua sakkaa, poista se lusikalla. Jäähdytä kiilleliemi huoneenlämpöiseksi ennen täytteen päälle kaatamista. Kaada kiille vuokaan lusikan kautta. Anna hyytyä jääkaapissa.

Koristeena mintunlehtiä ja ananaskirsikka.

Sitruunakakku2

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Nizzan ruoka

Pieni varoituksen sana: luvassa isohko kollaasi kuvia ruuasta eli ei suostella nälkäisille :)

Nizzassa ruoka on hyvää ja turisteille sitä tarjoilee lukemattomat ravintolat. Ruoka on todellakin maistunut ja siitä muistuttavat edelleen hiukan ahdistavat farkut eli syytä on singahtaa kuntosalin puolelle, etteivät kilot ota pysyvästi jäädäkseen. Nizzassa tuli otettua melkoinen hiilariähky, kun en erityisemmin ole kalan tai äyriäisten ystävä, joita sieltä olisi paljon saanut. Keskityin siis mm. ihaniin lämpimiin leipiin, pastaan, pizzaan, risottoihin ja kaikenlaisiin makeisiin herkkuihin – nam.

Kahvilat ovat myös aivan ihania ja niitä on runsaasti katujen kulmissa. Kahvilat leipovat pääasiassa itse, joten aina saa tuoreita tuotteita. Ne eivät myöskään ole hinnalla pilattuja eli aivan hyvin voi käydä joka aamu aamiaisella miellyttävässä kahvilassa ihan hyvällä mielellä myös kukkaronsa puolesta. Kahvilassa kahvi, tuoremehu, suolainen piirakka ja joku makea leivonnainen maksoivat yhteensä noin 7 euroa. Ei huono, kun sillä hinnalla saa juuri ja juuri Helsingistä pelkät juomat.

Nizza_food

Ravintolat ja ruoka Nizzassa:

+ Monipuolisia ruokavaihtoehtoja, mikäli itse on kaikkiruokainen.
+ Vanhassa kaupungissa oli mielestämme parhaat ruokapaikat.
+ Useimmat ravintolat tarjoavat valmiiksi koottuja menuita edulliseen hintaan.
+ Törmättiin hassuun ilmiöön, että alkupalat olivat usein suhteettoman suuria pääruokaan nähden. Nälkä ei koskaan jäänyt ja jälkiruoka jäi välistä sitäkin useammin, kun ei vaan jaksanut.
+ Asiakaspalvelu ravintoloissa ystävällistä, mutta melko kiireisen oloista kun kaupunki on täynnä turisteja. Hyvin ymmärrettävää siis.
+ Tunnelmallisia ravintoloita ja bistroja vanhan kaupungin kujat täynnä – kannattaa kurkata pienimmätkin.

Nizzan hintataso: Ravintolassa kahdelta hengeltä illallinen viinin ja kivennäisveden kanssa +/- 50€. Tuossa se aikalailla pysyi söi missä tahansa. Edullisempaa Suomeen nähden sen tekee edullisempi viini.

Ravintolavinkki Nizzan vanhassa kaupungissa: Le Comptoir du Marché. Tämä aivan ihana bistro tarjoili laadusta ruokaa, kauniilla kattauksella ja yksityiskohdilla vieläpä sopuhintaan. Tämä ravintola vaikutti olevan suuressa suosiossa myös paikallisten keskuudessa eli silloinhan sen täytyy olla poikkeuksellisen hyvä, eikö :) Bistroon kannattaa varata pöytä vaikka edellisenä iltana, samalle illalle tuskinpa pöytää nimittäin kesäaikana saa. Suosittelen! Le Comptoir löytyy osoitteesta 8 Rue du Marché.

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Kaffa Roastery

Punavuorelaista kaffetta vuodesta 2007 lähtien. Suosittelen. Kahvit paahdetaan paikan päällä ja kahvia voi ostaa mukaan papuina tai jauhettuna tai sitten siemailla kahvit kahvilassa paahtimon yhteydessä. Itse asiassa liiketilassa toimii paahtimo, showroom ja kahvila. Mikäli kotoa puuttuu kunnon kahvinkeitin tai vaikka haluat kotona jauhaa omat papusi, niin täältä löytyvät tarvikkeet myös niihin. Kukapa ei aamukahvin valmistukseena tarvitsisi tampperia ;)

Itse ostin tällä kertaa kaksi erilaista kahvilaatua tuliaisiksi – katsotaan mitä saajat pitävät Rööperissä paahdetuista seoksista.

Kaffa3

Go’Kväll. Todella makea ja täyteläinen kahvi, jota sävyttävät pähkinäiset vivahteet. 50% Intia, Plantation AA, Arabica-sekoitus, Prosessointi: Washed. 50% Indonesia, Lintong, Arabica-sekoitus, Prosessointi: Pulped natural, Kasvukorkeus: 1000-1600m. Paahtoaste (max. 5): 3.5 Täyteläisyys: 4 Hedelmäisyys: 2

Tauko. Hienostuneen tasapainoinen, keskitäyteläinen ja mukavan hapokas. Raikas olemus täydentyy kevyillä persikka- ja bergamottiaromeilla. Kermaista suutuntumaa tukee mukavasti cashewpähkinäinen jälkimaku. 75% Etiopia, Yirgacheffe, Arabica-sekoitus, Prosessointi: Washed, Kasvukorkeus: 1700-2000m. 25% Intia, Plantation AA, Arabica-sekoitus, Prosessointi: Washed. Paahtoaste (max.5): 3 Täyteläisyys: 3 Hedelmäisyys: 3.

Suloisia nuo kyltit tiiliseinää vasten – pari kuvaa myös kahvilan pystybaarista.

Kaffa4

Kaffa Roastery – Pursimiehenkatu 29, 00150 Helsinki – www

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Makeaa mansikkaa

Tänä kesänä toteutin vihdoinkin sen mitä olen jo muutaman vuoden vain suunnitellut: poimin mansikat omaan käyttöön ihan itse. Tämä varmaan tuntuu monista lukijoista ihan perussetiltä, mutta usko pois, tämä kaupunkilaistyttönen ei ole koskaan käynyt mansikkamaalla poimimassa omia marjojansa. Tähän asti olen käynyt marjastamassa ainoastaan Kauppatorilla, mutta tähän tulee muutos sillä poiminta oli suorastaan hauskaa ja mikä parasta, yhtäkään marjaa ei tarvinnut heittää pois ennen pakasterasioihin laittamista ja jokainen marja oli suorastaan täydellinen. Puhumattakaan siitä miten siististi ne oli jo putsattu kotiin tuodessa ;)

Kävin ystäväni kanssa poimimassa marjat Vantaalla Koivistoisen Mansikkapaikalla. Mansikkatila on sijaintinsa puolesta loistava pääkaupunkiseudulla asuville, henkilökunta oikein ystävällistä ja omistajakin kävi jutustelemassa poimijoiden kanssa. Kaltaiseni amatöörikin sai hyvä ohjeet ennen ”pellolle” painumista ja poimintakoritkin sai talon puolesta lainaan.

Tällä hetkellä itsepoiminta maksoi 2 €/kg – ei paha vaikka täytyy sanoa, ettei 12,5 kg mansikoita tullut ihan itsestään eli kyllä sen eteen tuli kyykittyä ja selkälihaksia treenattua.

Mansikka04

Mansikka0

Mansikka01

Mansikka02

Mansikka03

Näistä mansikoista meni puolet siskolle, kun oman pakastimen kapasiteetti on rajallinen. Kyllähän 6 kg mansikkaa riittää melko pitkälle talveen niin kakkuihin, rahkoihin kuin margaritoihinkin ;)

Koivistoisen mansikkapaikka – Vanha nurmijärventie 244 B, Vantaa – www

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Kesän ensimmäinen…

MANSIKKAKAKKU :)

Helppo ja nopea vierasvara on taatusti myös maistuva ja raikas – ainakin meillä kakku upposi 4 henkilölle yhdellä istumalla eli tee kakkuja sen mukaan, jos porukkaa on enemmän :) Tämän valmistamiseen kuluu aikaa noin 10 minuuttia + vetäytymiseen jääkaapissa 1-2h, jotta pohja kostuu tasaisesti.

Mansikkakakku0

1 valmis kakkupohja
1 dl appelsiinimehua
200g Valio Viola Mango -tuorejuustoa
2 dl kermaa
Sokeria oman maun mukaan
Tuoreita mansikoita ja mustikoita
Sitruunamelissaa

Aseta kakkupohja tarjoilualustalle ja kostuta se appelsiinimehulla. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Sokeria voit lisätä, mikäli makeampaa kaipaat. Kakun päälle runsaasti mansikoita ja muutama mustikka – sitruunamelissalla vielä lisää kesäfiilistä.

Mansikkakakku

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

@ bloglovin’

Voit seurata blogiani myös Bloglovin’in kautta. Bloglovin’ on kätevä tapa koostaa omia suosikkiblogeja yhteen ja nähdä uusimmat päivitykset yhdellä listalla. Voit rekisteröityä palveluun Facebook-tunnuksilla tai sähköpostiosoitteella. Suosittelen palvelun käyttöä, etenkin jos seuraat päivittäin yli viittä blogia. Klikkaa alla olevaa daamia, ja pääset suoraan täppäämän omalle listallesi white and sweet -päivitykset.

Follow on Bloglovin

 
Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Kolmen suklaan kakku

Pitkästä aikaa reseptipostaus. En muista mistä resepti on alkujaan peräisin, mutta jostain netin syövereistä eli en ota siitä kunniaa itselleni. Tämä ihastuttava suklaakakku ei ole kevyimmästä päästä enkä siksi suosittele kovin raskaan ruoan päälle. Kakku kuitenkin on melko riittoisaa, sillä se on tiivistä ja tuhtia eli suurta palaa ei tule otettua tai santsattua. Superkaunista kakustani ei tullut, mutta makuun se ei toki vaikuttanut. ”Ei mennyt niinkuin Strömsössä” – syyn löydät työohjeiden kohdasta 10.

Pohja: 
1 pötkö Domino (tai vastaavia feikkejä) täytekeksejä
50 g voita

Täyte:
9 liivatelehteä
3 x 130 g Pandan suklaalevyä (valkosuklaa, maitosuklaa, tummasuklaa)
½ dl sokeria
5½ dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

  1. Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa massaksi.
  2. Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja tasoita keksiseos pohjalle. Vuoan halkaisija riippuu siitä kuinka korkean kakun haluat.
  3. Laita liivatteet kylmään veteen.
  4. Vatkaa kerma ja sokeri kuohkeaksi kulhossa.
  5. Sulata suklaat siinä järjestyksessä kuin haluat raidoitukset tehdä eli aloita vaikka tummasta suklaasta, koska pohja on tumma.
  6. Jaa tuorejuusto tasan kolmeen osaan ja sekoita sulaan suklaaseen yksi osa.
  7. Liuota liivatteet noin desiin kiehuvaa vettä.
  8. Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen 1/3 liivatteesta suklaatuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi.
  9. Lisää 1/3 kermavaahdosta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
  10. Kaada täyte vuokaan. Selkeiden raitojen aikaansaamiseksi laita kakku pakkaseen jokaisen kerroksen välillä ja anna olla 15 min. ajan. Käyttämässäni ohjeessa oli sanottu hyytymisajaksi 5 minuuttia (mitä huijausta!). Jos aika on liian lyhyt, käy kuten minun kakussa eli kerrokset sekoittuvat liikaa.
  11. Toista vaiheet 5-10 maito- ja valkosuklaan kanssa. Kätevintä on valmistaa seuraava kerros aina sillä aikaa kun edellinen on pakkasessa hyytymässä.
  12. Laita koko kakku hyytymään jääkaappiin yön yli.

Kippoja, kulhoja ja odottelua tämän kakun valmistaminen vaatii, mutta lopputulos on sen arvoinen. Itse koristelin kakun karkealla suklaarouheella.

3suklaankakku
Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Café Ekberg

Kuppi kuumaa kaakaota aidolla kermavaahdolla ja croissant – siitä oli itsenäisyyspäivän jälkeinen rento perjantai-iltapäivä tehty. Café Ekbergillä asiakaskunnan keski-ikä on huomattavasti montaa muuta Helsingin kahvilaa korkeampi, mutta kahvilan tuotteet ovat erinomaisia ja tavalla tai toisella klassikoita.

Kahvilassa kun on pöytiintarjoilu, niin mielestäni jollain tapaa oli hassua, ettei itse saanut mennä tilaamaan tiskiltä vaikka olisi halunnut. Mielestäni nimittäin kakkuja tai leivonnaisia ei vaan voi tilata mistään menusta ilman kuvia ja siksi varmaan päädyinkin perinteiseen croissantiin. Sen tietää tasan tarkkaan millainen se on :) Muutenkin tarjoilijan ja tilauksen saapuminen kesti jokseenkin kauan eikä mikään ihme, kun hieman varttuneemmat intoutuivat tilauksensa yhteydessä juttelemaan tarjoilijalle niitä näitä. Jonottaessa harvempi kehtaa jäädä tilausjonon tukkeeksi.

Ekberg

Kokonaisarvosana (1-5) 3: Kaakaossa hyvää oli aito kermavaahto ja se, ettei kuppi sisältänyt yhtään lisättyä sokeria. Asiakaspalvelu kohteliasta ja korrektia, mutta hidasta. Tuotteet ovat erinomaisia, mutta valitettavan hinnakkaita.

Tässä välissä mainittakoon, että viime vuonna tilasimme kakut omiin häihin Ekbergiltä. Saimme älyttömän hyvää palvelua ja suunnittelun yhdessä ”kakkukeisarin” kanssa (nimi oli muistaakseni Mika), koska emme tilanneet mitään peruskakkua. Vaatimukset olivat: tuhtia suklaakakkua, mutta sen pitää olla täysin puhtaan valkoinen, ilman kermavaahtoa – koska kermahan ei ole valkoista :). Hääpäivänämme vieraat saivatkin nauttia takuuhyvistä Sacher-kakuista (välissä suklaamoussea ja aprikoosihilloa), mutta kakut olivat päältä täysin valkoisia käsintehtyjen sokeriorkideakoristeiden kera. Siitä kokonaisuudesta antaisin pisteeksi (asteikolla 1-5) 6:sen, ehkä vilautan joskus kuvan täällä blogissakin ;)

Café Ekberg – Bulevardi 9, 00120 Helsinki – www

Älä klikkaa tämän tekstin tai artikkelin alla mahdollisesti näkyviä mainoksia.
Ne ovat blogin julkaisualustan [wordpressin] lisäämiä – ei blogin kirjoittajan.

Blogille uusi ulkoasu

White and Sweet sai tänään uuden ja entiseen verrattuna värikkäämmän ulkoasun. Palautetta tästä muutoksesta saapi antaa.

Rakenteellinen muutos sen vuoksi, että katsoin tärkeäksi siirtää kategoriat ja linkit viimeisimpiin postauksiin ylemmäs footerista, jotta lukijat voivat lukea enemmän itseään kiinnostavia aiheita. En itsekään pidä blogeista, joissa täytyy kahlata kaiken maailman kissanristiäispostaukset läpi ennen kuin pääsen minua kiinnostaviin aiheisiin.

Kategoriat (a.k.a. Aiheet) löytyvät nyt siis tuosta oikeasta palstasta

Jos hempeä väri ärsyttää – älä luovuta vielä – vaihdan taustaa satunnaisen säännöllisesti. Ehkä :)

———

Blogi ennen 4.12.2012:

Layout_old